Renault 4

Käsin säädettävät etuistuimet

Siirtäminen eteen- tai taaksepäin

Avaa lukitus nostamalla kahvaa 1. Kun istuin on halutussa kohdassa, irrota ote kahvasta ja varmista, että istuin on kunnolla lukittunut.

Kuljettajan istuimen ristiselän tuen säätö

(varusteista riippuva toiminto)

Säädä ristiselän tukea työntämällä kytkintä 2 eteen- tai taaksepäin.

Halutessasi nostaa tai laskea istuinta

Liikuta vipua 3 niin monta kertaa ylös- tai alaspäin kuin on tarpeen.

Selkänojan kallistaminen

Nosta kahva 4 mahdollisimman ylös ja kallista istuimen selkänoja haluttuun asentoon. Kun istuin on halutussa kohdassa, irrota ote kahvasta ja varmista, että istuin on kunnolla lukittunut.

warning

Säätämisen jälkeen varmista, että istuimien selkänojat ovat kunnolla lukitut.

warning

Turvallisuussyistä tee säädöt auton ollessa pysähtyneenä.

Istuimen selkänojaa ei pidä kallistaa matkan aikana liian taakse, koska turvavyöt eivät toimi tällöin tehokkaasti.

Kuljettajan istuimen jalkatilassa ei saa olla mitään esineitä. Irralliset esineet voivat joutua jarrutuksen yhteydessä polkimien alle ja estää niiden käytön.

Taitettu asento

Matkustajan puoleisen selkänojan voi joissain automalleissa laskea alas istuimelle.

  • Laske pääntuki alas.
  • Nosta kahvaa 1 ja siirrä istuin mahdollisimman taakse.
  • Nosta kahvaa 4 ja kallista samalla selkänoja eteenpäin niin alas kuin mahdollista.
  • Nosta uudelleen kahvaa 4 ja kallista samalla selkänoja kokonaan.

Kun matkustajan istuin on taitetussa asennossa, sen takana olevaa kahta takapaikkaa ei saa käyttää.

Nämä ohjeet on merkitty istuinosan tarraan A.

warning

Turvallisuussyistä kiinnitä kuljetettavat esineet, kun istuin on taitettuna.

warning

Säätämisen jälkeen varmista, että istuimien selkänojat ovat kunnolla lukitut.

warning

Kun etuistuimen selkänoja on taitettuna, etumatkustajan airbagLasten turvallisuus: etumatkustajan turvatyynyn toiminnanesto/-sallinta on kytkettävä pois käytöstä.

Laukeava airbag voi sinkauttaa selkänojalle jätetyt esineet voimakkaasti ympäriinsä, jolloin vaarana on vakava loukkaantuminen.

Nämä ohjeet on merkitty kojelautaan ja etumatkustajan häikäisysuojassa olevaan tarraan.

tip

Taitetun istuimen suurin sallittu kuorma: 50 kg tasaisesti jakautuneena.

Istuimen asettaminen paikoilleen

Tarkista, ettei mikään esine estä istuimen käsittelyä.

  • Paina kahvaa 4 ja nosta selkänoja pystyyn. Varmista, että selkänoja lukkiutuu kunnolla.
  • Siirrä istuin haluttuun asentoon.

Muista ottaa etumatkustajan airbag uudelleen käyttöön ennen kuin kukaan istuu istuimelle Lasten turvallisuus; lapsilukko.

warning

Turvallisuussyistä tee säädöt auton ollessa pysähtyneenä.

Lämmitettävät istuimet

Joissakin automalleissa voit ottaa istuinlämmityksen käyttöön multimedianäytön 5 kytkimillä sytytysvirran ollessa kytkettynä:

  • Istuinkohtaisen -symbolin ensimmäinen painallus aktivoi kyseisen istuimen suuritehoisen lämmityksen. Kolme kytkimeen integroitua varoitusvaloa syttyy.
  • Toisella painalluksella lämmitys laskee keskiteholle. Kaksi integroitua varoitusvaloa syttyy.
  • Kolmannella painalluksella lämmitys laskee minimiteholle. Yksi integroitu varoitusvalo syttyy.
  • Neljäs painallus katkaisee istuinlämmityksen.

Tarpeettoman energiankulutuksen välttämiseksi istuinlämmitys voidaan kytkeä pois automaattisesti, jos istuimella ei ole matkustajaa.

Suosikit-toiminto

Joissakin automalleissa istuinlämmitys voidaan ottaa käyttöön ohjauspyörän säätimellä 6 aiemmin määriteltyjen ja tallennettujen käyttäjäasetusten mukaisesti.

Lisätietoja tämän toiminnon ohjelmoinnista on multimediajärjestelmän käyttöoppaassa.