RENAULT KANGOO
Moottoritie- ja liikennejärjestelmä on ajamisen apuväline, joka on suunniteltu käytettäväksi pitkillä matkoilla moottoriteillä, kun ajetaan jonossa tai ruuhkassa.
Järjestelmä koostuu automallista riippuen mukautuvasta Stop and GoMukautuva vakionopeussäädin -vakionopeussäätimestä ja kaistakeskitystoiminnosta.
Kun nämä kaksi toimintoa ovat käytössä samanaikaisesti, järjestelmän ansiosta kuljettaja voi
- pitää ajoneuvon nopeuden saman aiemmin tallennetun nopeuden perusteella
- säilyttää automaattisesti oman autonsa ja edessä olevan ajoneuvon välisen etäisyyden
- pitää auton keskellä ajokaistaa.
Mukautuva Stop and Go -vakionopeussäädin.
Mukautuva Stop and Go -vakionopeussäädin sallii valitun nopeuden ylläpitämisen tutkan tai kameran antamien tietojen perusteella. Vakionopeuden lisäksi säilytetään turvallinen etäisyys samalla kaistalla edessä olevaan ajoneuvoon.
Jos edessä oleva ajoneuvo pysähtyy, mukautuva Stop and Go ‑vakionopeussäädin saattaa pysäyttää auton kokonaan ennen uutta liikkeelle lähtöä.
warning
Tärkeää: Kuljettajan tulee aina pitää jalat polkimilla ja kädet ohjauspyörällä odottamattomien tilanteiden varalta.
Järjestelmä ohjaa ajoneuvon kiihdytystä ja hidastumista moottorin ja jarrujärjestelmän avulla.
Mukautuvaa Stop and Go -vakionopeussäädintä voidaan käyttää auton nopeuden ollessa 0–170 km/h ja ajo-olosuhteiden (liikennemäärä, sää yms.) niin salliessa.
Sitä vastaa symboli
Mukautuva vakionopeussäädin.
Huom.
- Kuljettajan on noudatettava nopeusrajoitusta ja turvaväliä koskevaa lainsäädäntöä maassa, jossa ajetaan.
- Mukautuva Stop and Go -vakionopeussäädin voi jarruttaa autoa enintään kolmanneksella jarrutustehosta. Tilannekohtaisesti kuljettaja saattaa joutua jarruttamaan lujempaa.
tip
Mukautuva Stop and Go ‑vakionopeussäädin ei laukaise hätäjarrutusta, ja sen jarrutuskyky on rajallinen.
Kaistakeskitystoiminto
(varusteista riippuva toiminto)
Kaistakeskitys käyttää apuna kameran tietoja ja käskee ohjausjärjestelmää pitämään auton keskellä kaistaa. Tämä toiminto on käytettävissä vain, kun mukautuva Stop and Go ‑vakionopeussäädin on käytössä Mukautuva vakionopeussäädin.
Olosuhteiden salliessa toiminto on käytettävissä seuraavilla nopeuksilla:
- noin 0–160 km/h, kun auton edessä on toinen ajoneuvo
tai
- 60 km/h ja 160 km/h, kun auton edessä ei ole muita ajoneuvoja.
Kaistakeskitys on ajomukavuutta lisäävä ominaisuus. Sen toiminta osoitetaan symbolin
avulla.
Huomautus: jyrkässä mutkassa toiminnon sivuttaispito on rajallinen, ja tällöin kuljettajan on välittömästi tartuttava ohjauspyörään ja tehtävä korjaavia liikkeitä.
Lisätietoja
Automallista ja varustetasosta riippuen moottoritie- ja liikennejärjestelmä voi olla yksi osa muita ajamisen tukitoimintoja, joita ovat esimerkiksi seuraavat:
Pane merkille seuraavat seikat:
- nopeudenrajoittimen käyttöönotto poistaa järjestelmän käytöstä
- järjestelmää ei voi ottaa käyttöön, jos "Handsfree-pysäköinti" on jo käytössä
- "kaistakeskitys"-toiminnon aktivoiminen keskeyttää "Kaistaltapoistumisen esto"-toiminnon, jos se on aktivoituna. Nämä toiminnot otetaan käyttöön uudelleen, kun kuljettaja kytkee kaistakeskityksen pois toiminnasta.
Muoto
Ohjausyksikkö 1
Ohjausyksikkö vastaanottaa tutkan ja kameran tiedot, joiden perusteella se määrittää ajoneuvon liikeradan ja nopeuden (kiihdytys tai jarrutus). Se ohjaa myös järjestelmän kytkemisen ja poiskytkemisen parametreja (esimerkiksi ovien avaamisen yhteydessä).
Kamera 2
Kamera tunnistaa maassa olevat merkinnät ja eri kaistoilla olevien ajoneuvojen sijainnin. Se täydentää tutkan 6. lähettämiä tietoja.
Varmista, ettei tuulilasissa ole esteitä (kuten likaa, mutaa tai lunta).
Automaattinen seisontajarru 3
Pitää auton paikallaan tietyissä olosuhteissa.
Ohjaustehostin 4
Se käyttää etupyöriä ajoneuvon liikeradan ohjaukseen ohjausyksikön 1 lähettämien tietojen perusteella. Sen avulla voidaan myös tunnistaa, että kuljettajan kädet ovat ohjauspyörällä.
Moottorin ohjausyksikkö 5
Ohjausyksikkö ohjaa moottoria riittävän ajonopeuden saavuttamiseksi kiihdytyksissä.
Tutka 6
Tutka laskee auton ja edellä liikkuvan ajoneuvon välisen etäisyyden.
Järjestelmän suurin kantama on noin 150 metriä. Tämä voi vaihdella tien olosuhteiden mukaan (tien profiili, sääolosuhteet jne.)
Varmista, että tutkan alueella ei ole esteitä (esim. likaa, mutaa, lunta, virheellisesti asennettu eturekisterikilpi) eikä siinä ole kiveniskemiä eikä muutoksia (esimerkiksi maalivaurioita) tai mikään auton etuosaan asennettu esine (esim. tuulettimen ritilään asennettu varuste tai logo) ei peitä sitä.
Ajovakauden hallintajärjestelmä 7
Järjestelmä lähettää tietoja auton liikkeistä ohjausyksikölle 1 (mm. ajonopeudesta ja sivuttaiskiihtyvyydestä) ja ohjaa jarrujärjestelmää pitääkseen auton suuntavakaana jarrutuksissa sekä tarvittaessa paikallaan.
warning
Tutka-anturin ja kameran alue on pidettävä puhtaana eikä siihen saa tehdä mitään muutoksia, jotta järjestelmä toimii varmasti oikein.
Säätimet
- 8.
Turvavälin säätö
- 9.
Aktiivisten toimintojen asettaminen valmiustilaan (vakionopeuden arvo tallennettuna) (0).
- 10.
Stop and Go Mukautuvan vakionopeussäätimen pääkytkin
.- 11.
Automallista riippuvan kaistakeskitystoiminnon käyttöönotto-/käytöstäpoistokytkin
.- 12.
Vakionopeuden käyttöönotto, tallennus ja alentaminen (SET/˗).
- 13.
Vakionopeuden aktivointi, nosto ja tallennetun nopeuden palautus (RES/+).
Osoitukset kojetaulun näytössä
- 14.
Mukautuvan Stop and Go ‑vakionopeussäätimen merkkivalo
.- 15.
Automallista riippuvan kaistakeskitystoiminnon varoitusvalo
.- 16.
Auto edessä.
- 17.
Vasemman- ja oikeanpuoleisen kaistaviivan osoitus
- 18.
Tallennettu turvaväli
- 19.
Tallennettu vakionopeus.
- 20.
Kädet poissa ohjauspyörältä -tunnistuksen varoitusvalo
.
Ohjauspyörä 21
Kuljettajan on pidettävä kädet jatkuvasti ohjauspyörällä. Jos ohjauspyörää käännetään voimakkaasti, kaistakeskitystoiminto kytketään tilapäisesti pois käytöstä, jotta kuljettaja voi tehdä haluamansa ohjausliikkeen loppuun.
Tietyissä olosuhteissa (jyrkät mutkat jne.) ohjauspyörä voi täristä varoittaen kuljettajaa siitä, että hänen on otettava ajoneuvo hallintaansa.
Jos kuljettaja ei käytä ohjauspyörää (käsiä ei havaita), kaistakeskitystoiminto poistetaan käytöstä useiden hälytysten jälkeen.
Kaistakeskitystoiminnon käyttöönotto
(varusteista riippuva toiminto)
Kun mukautuva Stop and Go -vakionopeussäädin on otettu käyttöön Mukautuva vakionopeussäädin, ota kaistakeskitystoiminto käyttöön painamalla painiketta 11. Viesti "Kaistallapito kytketty" ja 15
-varoitusvalo sekä
-symboli syttyvät kojetaulussa toiminnon käyttöönoton merkiksi.
Huomautus: Kädet on pidettävä ohjauspyörällä, kun kaistakeskitintoiminto kytketään käyttöön.
-symboli syttyy kojetaulussa toiminnon käyttöönoton merkiksi.
Vihreä varoitusvalo 15
ja vasen ja oikea kaistaviivan ilmaisin 17 syttyvät kojetaulussa sen vahvistamiseksi, että toiminto on käytössä ja pitää auton keskellä kaistaa.
Huomautus: jos painat painiketta 11, kun mukautuva Stop and Go -vakionopeussäädin ei ole käytössä, kojetauluun ilmestyy viesti "Kytke ensin mukautuva vak.".
Kaistakeskitystoiminto valmiustilassa
(varusteista riippuva toiminto)
Kaistakeskitintoiminto siirretään automaattisesti valmiustilaan seuraavissa tapauksissa:
- mukautuva Stop and Go -vakionopeussäädin asetetaan valmiustilaan Mukautuva vakionopeussäädin;
- järjestelmä ei enää havaitse kaistamerkintöjä tai vain toinen kaistan maalattu viiva havaitaan
- kaista on liian kapea tai liian leveä
- järjestelmä ei havaitse käsiä ohjauspyörässä,
- mutka on liian jyrkkä
- ajonopeus ylittää 160 km/h;
- auton nopeus on alle 60 km/h eikä edessä ole mitään ajoneuvoa
- auto on kiinni kaistamerkinnässä tai ylittää sen
- järjestelmän toiminta keskeytyy tilapäisesti (kamera on lian, kuran, lumen tai tiivistyneen kosteuden jne. peittämä)
Seuraavat kuljettajan toimet keskeyttävät myös kaistakeskityksen toiminnan:
- suuntavalon kytkeminen
- liikaa voimaa käytetään ohjauspyörää käsiteltäessä.
Toiminnon valmiustilaan siirtymisen merkiksi harmaa varoitusvalo 15
sekä vasemman/oikeanpuoleiset viivan ilmaisimet 17 syttyvät kojetauluun.
warning
Tärkeää: Kuljettajan tulee aina pitää jalat polkimilla ja kädet ohjauspyörällä odottamattomien tilanteiden varalta.
Kun toiminnan ehdot täyttyvät, toiminto ohjaa auton uudelleen keskelle kaistaa. Varoitusvalo 15
sekä vasen ja oikea viivan ilmaisin 17 palavat vihreänä kojetaulussa.
tip
Kuljettaja voi vaikuttaa auton liikerataan milloin tahansa kääntämällä ohjauspyörää.
Kädet pois ohjauspyörältä -tunnistuksen varoitus
Jos kaistakeskitystoiminto ei havaitse kuljettajan käsiä ohjauspyörällä, seuraa useita varoituksia:
- noin 15 sekunnin kuluttua viesti "Pidä kädet ohjauspyörällä" näkyy punaisena kojetaulussa 22;
- noin 30 sekunnin kuluttua viesti "Pidä kädet ohjauspyörällä" näkyy kojetaulussa 22, varoitusvalo 20
näkyy punaisena ja asteittain voimistuva äänimerkki soi; - noin 45 sekunnin kuluttua äänentoisto siirtyy valmiustilaan, äänimerkki soi keskeytyksettä, varoitusvalo 20
sammuu ja viesti "Kaistallapito kytketty pois" näkyy punaisena kojetaulussa 22: kaistakeskitys on nyt poistettu käytöstä.
Huomautus: Joissakin tilanteissa kaistakeskitystoiminto ei ehkä enää havaitse kuljettajan käsiäsi ohjauspyörällä, jolloin kuuluu merkkiääni:
- auto liikkuu pitkin suoraa tietä ja kuljettajan kädet ovat liikkumattomina ohjauspyörällä
- kuljettaja pitää kiinni ohjauspyörästä hyvin kevyesti
- ...
Jos kaistakeskitystoiminto poistetaan käytöstä siksi, että kuljettajan käsiä ei havaita ohjauspyörällä, mukautuva Stop and Go -vakionopeussäädin pysyy edelleen toiminnassa.
tip
Kahden ensimmäisen varoituksen aikana järjestelmä lopettaa hälyttämisen, kun kuljettajan kädet havaitaan jälleen ohjauspyörällä. Toiminto pitää auton edelleen keskellä kaistaa.
Jyrkässä mutkassa
Jyrkässä mutkassa toiminnon sivuttaispito on rajallinen, ja tällöin kuljettajan on välittömästi tartuttava ohjauspyörään ja tehtävä korjaavia liikkeitä, jotta toiminto voi pitää auton keskellä kaistaa.
Jos kuljettaja ei puutu auton toimintaan, ohjauspyörä alkaa värähdellä merkiksi siitä, että ajoneuvo on ylittänyt kaistamerkinnän ja että kuljettajan on toimittava välittömästi.
Varoitusvalo 15
sekä vasen tai oikea viivan ilmaisin 17 palavat punaisena kojetaulussa.
Jos auto siirtyy ylittää viivan kokonaan ja siirtyy pois kaistalta, kaistakeskitystoiminto siirtyy valmiustilaan. Toiminnon valmiustilaan siirtymisen merkiksi harmaa varoitusvalo 15
sekä vasemman/oikeanpuoleiset viivan ilmaisimet 17 syttyvät kojetauluun.
Kaistakeskitystoiminnon poistaminen käytöstä
(varusteista riippuva toiminto)
Kaistakeskitys voidaan kytkeä pois seuraavasti:
- kytkintä 11 painamalla. Käytöstä poisto vahvistetaan, kun kojetauluun tulee näkyviin viesti "Kaistallapito kytketty pois".
Huomautus: kun kytkintä 11 painetaan, vain kaistakeskitystoiminto poistetaan käytöstä, eikä tämä vaikuta mukautuvan Stop and Go -vakionopeussäätimen toimintaan;
- kun Stop and Go mukautuva vakionopeussäädin on poistettu käytöstä Mukautuva vakionopeussäädin.
Huomautus: kun painiketta 10
painetaan kerran, sekä mukautuva Stop and Go ‑vakionopeussäädin että kaistakeskitys poistetaan käytöstä.
- järjestelmä ei enää tarkista 45 sekunnin seurantajakson aikana, ovatko kuljettajan kädet ohjauspyörällä.
Varoitusvalo 15
sekä vasen ja oikea viivan merkkivalo 17 poistuvat kojetaulusta.
Väliaikainen käytöstä poissaolo
Tutka havaitsee auton edessä olevat ajoneuvot. Järjestelmä ei toimi oikein, jos tutkanhavaitsemisalueella on jokin este tai jos tutkasignaali katkeaa.
Jos tutkan havaintoalue peittyy tai tutkasignaali katkeaa, kojetaulussa näkyy viesti "Etututka ei toiminnassa" ja mukautuvan Stop and Go -vakionopeussäätimen toiminta keskeytyy. Vihreä merkkivalo
katoaa sen merkiksi, että toiminto on poistettu käytöstä automaattisesti.
Varmista, että tutkan alueella ei ole esteitä (esim. likaa, mutaa, lunta, virheellisesti asennettu eturekisterikilpi) eikä siinä ole kiveniskemiä eikä muutoksia (esimerkiksi maalivaurioita) tai mikään auton etuosaan asennettu esine (esim. tuulettimen ritilään asennettu varuste tai logo) ei peitä sitä.
Tietyt maantieteelliset ominaispiirteet ja olosuhteet saattavat estää tutkan toiminnan. Tällaisia ovat esimerkiksi seuraavat:
- kuivat vyöhykkeet, tunnelit, pitkät sillat sekä vähän käytetyt tiet, joilla ei ole kaista- tai reunaviivoja, liikennemerkkejä tai puita
- sotilas- tai lentokenttäalue
Tutka alkaa toimia uudelleen tällaisten alueiden ulkopuolella.
Jos virhesanoma ei katoa moottorin uudelleenkäynnistyksen jälkeen, ota yhteyttä valtuutettuun jälleenmyyjään.
Toimintahäiriöt
Jos kaistakeskitystoiminnossa havaitaan jokin toimintahäiriö, kojetauluun ilmestyy viesti "Kaistallapito tarkista" ja toiminto poistetaan käytöstä.
Mukautuva Stop and Go ‑vakionopeussäädin pysyy toiminnassa.
Kysy lisätietoja merkkiedustajalta.
Jos mukautuvan Stop and Go -vakionopeussäätimen toiminnassa havaitaan jokin toimintahäiriö, kojetauluun ilmestyy viesti "Tarkista nopeudensäädin" ja sekä mukautuvan Stop and Go ‑vakionopeussäätimen että kaistakeskityksen toiminta keskeytyy.
Kysy lisätietoja merkkiedustajalta.
Jos ainakin yhdessä moottoritie- ja liikennejärjestelmän osassa havaitaan toimintahäiriö, häiriön mukaan voidaan näyttää seuraava sanoma:
- « Tarkista etukamera » ;
- « Tarkista etututka » ;
- « Tarkista kamera/tutka » ;
- « Tarkista auto ».
Sekä mukautuvan Stop and Go ‑vakionopeussäätimen että kaistakeskityksen toiminta keskeytyy.
Kysy lisätietoja merkkiedustajalta.
Varoitukset
warning
Moottoritie- ja liikenneavustin on ajamisen apuväline. Järjestelmä ei korvaa kuljettajan huomiokykyä.
Järjestelmä ei missään oloissa poista kuljettajan velvollisuutta noudattaa nopeusrajoituksia, pysyä valppaana ja pitää huolta turvavälistä. Kuljettajan tulee aina olla valmiina jarruttamaan.
Kuljettajan on aina pidettävä auto hallinnassaan. Kuljettajan on aina sovitettava ajolinja ja auton nopeus ympäristöön ja liikenneoloihin.
Moottoritie- ja liikenneavustin käyttää mukautuvaa Stop and Go ‑vakionopeussäädintä ja kaistakeskitystoimintoa. Sitä saa käyttää vain moottoritiellä tai monikaistaisella tiellä (kaistat on erotettu toisistaan esteellä).
Sitä ei saa käyttää vilkkaassa liikenteessä, mutkaisilla tai liukkailla kaduilla (jäiset tiet, vesiliirron vaara, soratiet) tai huonolla säällä (sumu, sade, sivusuuntainen tuuli jne.)
Onnettomuusvaara.
warning
Moottoritie- ja liikennejärjestelmä on lisäapu. Se ei voi missään olosuhteissa korvata kuljettajan velvollisuutta noudattaa nopeusrajoituksia ja turvaväliä. Pysy valppaana ajaessasi.
Kuljettajan on aina pidettävä auto hallinnassaan.
Kuljettajan on aina mukautettava ajolinja ja nopeus ajo-olosuhteiden mukaisesti järjestelmän toimista riippumatta.
Kaistaviivoja lukuun ottamatta järjestelmä ei tunnista ympäristöä (liikennevalot, liikennemerkit nopeusrajoituksia lukuun ottamatta, suojatiet jne.). Nämä eivät aiheuta hälytystä tai mitään reaktiota järjestelmältä.
Moottoritie- ja liikenneavustin käyttää mukautuvaa Stop and Go ‑vakionopeussäädintä ja kaistakeskitystoimintoa. Järjestelmää ei missään tapauksessa saa käyttää esteentunnistimena tai törmäyksenestojärjestelmänä.
Moottoritie- ja liikenneavustinta saa käyttää vain moottoriteillä ja sellaisilla monikaistaisilla teillä, joiden vastakkaiset kaistat on eristetty toisistaan.
Järjestelmälle tehtävät toimenpiteet/korjaukset
- Törmäyksessä tutka-anturin ja/tai kameran kohdistus saattaa muuttua ja sen toiminta saattaa heiketä. Poista järjestelmä käytöstä ja pyydä ohjeita valtuutetulta jälleenmyyjältä.
- Kaikki huoltotyöt (osien vaihdot, korjaukset, tuulilasin muutostyöt, maalaustyöt jne.) alueella, jossa tutka-anturi ja/tai kamera sijaitsee, on annettava ammattilaisen tehtäväksi.
Vain merkkihuollolla on pätevyys tehdä toimenpiteitä järjestelmään.
warning
Järjestelmän toiminnanesto
Järjestelmä on poistettava käytöstä seuraavissa tapauksissa:
- auto ajaa mutkaisella tiellä
- Autoa hinataan (vian sattuessa).
- autolla hinataan perävaunua tai matkailuvaunua
- autolla ajetaan tunnelissa tai lähellä metallirakennetta
- auto saapuu puomin eteen, tietyömaalle tai kaista kapenee
- hyvin jyrkkää mäkeä ylös- tai alaspäin ajettaessa
- näkyvyys on huono (sumu, häikäisevä auringonvalo jne.)
- sää on huono (sataa vettä tai lunta, voimakas sivutuuli jne.)
- autolla ajetaan liukkaalla tiellä tai irtopinnalla (vesi- tai lumisateessa, soralla jne.)
- kamera on vaurioitunut (esim. alue tuulilasin sisä- tai ulkopuolelta) tai tuulilasi on säröytynyt tai vääntynyt,
- tutka on vaurioitunut (iskun tms. seurauksena)
- ohjauspyörän pinta on vaurioitunut tai kostea.
Jos järjestelmä toimii poikkeavalla tavalla, kytke se pois käytöstä ja ota yhteys merkkihuoltoon.
warning
Tietyt toimintaolosuhteet voivat aiheuttaa järjestelmään toimintahäiriöitä tai heikentää sen toimintaa, kuten:
- tuulilasi tai tutkan alue on vieraan aineen peittämä (lika, jää, lumi, tiivistynyt kosteus jne.) Tarkista säännöllisesti tuulilasin, pyyhkimien ja etupuskurin puhtaus ja kunto
- monimutkaisessa ympäristössä (tunneli jne.);
- huonot sääolosuhteet (esim. rankkasade, rakeet, musta jää)
- huonossa näkyvyydessä (yö, sumu, jne.);
- heikko kontrasti edellä ajavan ajoneuvon ja sen ympäristön välillä (esimerkiksi lumisella tiellä ajava valkoinen auto)
- häikäisyssä (suora auringonpaiste, vastaantulevien autojen valot jne.);
- tien ollessa kapea, kaartuva tai aaltoileva (jyrkkiä mutkia jne.)
- järjestelmä tunnistaa bitumivanat viivaksi,
- kapenevat/levenevät kaistat
- jos tiemerkinnät ovat kuluneet tai erottuvat huonosti tai ovat erittäin etäällä toisistaan (viivat osittain poistettu jne.);
- useita merkintöjä tiellä (tietyö, moottoriteiden rampit, leveä piennar jne.)
- moottoritien liittymässä olevat tienviitat, joissa ei ole nuolta
- alue, jossa on heikko tietoliikenneyhteys, mikä tekee mahdottomaksi paikantaa autoa, tai kartat, jotka eivät ole ajan tasalla
- hitaampi ajoneuvo, jos nopeusero on merkittävä
- matot, jotka eivät sovi ajoneuvoon. Käytä kuljettajan puolella ehdottomasti oikeanlaisia lattiamattoja ja kiinnitä ne niille tarkoitettuihin kiinnikkeisiin. Tarkasta kiinnitykset säännöllisesti. Älä aseta mattoja päällekkäin. Polkimien kiinnitarttumisvaara.
Tällöin järjestelmä voi puuttua virheellisesti kuljettajan toimintaan.
- Tahattoman jarruttamisen tai kiihdyttämisen riski.
- Tahattoman tai virheellisen korjausliikkeen tai korjausliikkeen tekemättä jäämisen riski.
Monet odottamattomat tilanteet voivat vaikuttaa järjestelmän toimintaan. Järjestelmä voi tulkita väärin tietyt esineet tai ajoneuvot, jotka ovat kameran tai tutkan ulottuvuusalueella, mikä saattaa aiheuttaa tarpeettoman kiihdytyksen tai jarrutuksen.
Varaudu aina ajon aikana äkillisiin tilanteisiin. Säilytä auto aina hallinnassa pitämällä jalat polkimilla ja kädet ohjauspyörällä, jotta olet valmis toimimaan kaikissa tilanteissa.